perjantai 18. toukokuuta 2012

Ralliruokaa

Kissat on vedelleet rallia ympäri taloa niin että matot on jatkuvasti rullalla. Lisäksi Saku hurrikaani on saanut aikaan pieniä tuhoja siellä täällä kuten tippuneita kukkaruukkuja ja kaatuneita maljakoita. Iltaisin molemmat kissasankarit kuitenkin ovat löytäneet tiensä sängynpäätyyn nukkumaan. Noussut aktivisuustaso tarkoittaa taas nälkää. Ruoka syödään aina heti eikä sitä koskaan jää lautaselle yhtään ylimääräistä.

Naru on tarkkana ettei herkkupalat mene sivusuun: kieli ulkona ja tassu valmiina

Tänään laitoin (taas) ruokatilauksen zooplussalle. Cosman lisäksi kokeilen nyt Smillaa ja Miamoria, ja nyt lähti tilaukseen ekaa kertaa isoja purkkeja (400g), kun nuo vetävät kahdestaan tuota ruokaa hyvää vauhtia. Lisäksi palkintopisteillä sain kokonaista 24 pussia (!!!) animonda carnyn winter magic ruokia. Eikä ne olleet kuin 100 pistettä, eli aika vähällä tuli hyvät kylkiäiset kaupanpäälle. Maut oli vähän omituisia (poro ja kastanja; hanhi ja uuniomena), mutta eipä sisältäneet viljoja, sokereita tai väriaineita.

Lihoja on vielä pakkasessa jäljellä kivasti. Sieltä löytyy kanan kivipiiraa, kanan ja possun sydäntä sekä sattumasoosiksi tai kissamössöksi kutsumaani sekoitusta, joka on tehty tällä reseptillä.



"Yo. Näytän ehkä coolilta... mutta olen ihan hölmö oikeasti"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti